Uimaretkellä

Syvälle viidakkoon kävi matka eno Brianin kyydissä. Matkaohjelmassa oli uintia, uintia, pulkkausta, vesileikkejä, kasvien tunnistusta ja vaarallisia hyönteisiä ja vesinokkaeläimen bongausta. Vili Vilperi on antanut odottaa itseään tänne saakka ja oli yksi suurimmista syistä lähteä ryhmämatkalle taas. Yleisesti ottaen en ole mikään ryhmäytymisen ystävä ja katselen maisemia mielummin pienellä porukalla ilman opasta ja 20 muuta innokasta. Kierrettiin korkeat vuoret Cairnsista länteen ja vilkaistiin miltä Tablelands näyttää.

Täällä viljellään sokeriruokoa, teetä, vehnää ja kahviakin. Pellolla oli lehmiä ja maisemat mitä upeimpia. Ryhmänjohtajana ei ollut tällä kertaa eno Brian vaan serkku Paul, koska eno Brian oli liukastunut 9kk sitten suihkusta tullessaan niin että vaimonsa kuullessa huudon oli vaimo syöksynyt mitä pikimmiten apuun ja kaatunut eno Brianin syliin. Onnettumuuden seurauksena eno Brianista oli tullut juuri isä ja saimme nauttia serkku Paulin komiikasta matkan ajan. Ihaninta oli kuitenkin vuorilta tulevat joet ja uimapaikat. Kerrankin vuorilta tuleva vesi oli lämmintä ja siinä tarkeni uida. Jotenkin oli mielessä Alppien vuoristojoet ja purot, joiden vesi ei juuri kesäaikaan ehdi lämmetä. Luonnon vesiliukumäki oli mahtava.

Käytiin neljässä paikkaa uimassa, kolmessa eri joessa/ putouksessa ja neljäs oli kraaterijärvi. Kraaterijärvi muistutti kotoisia järviä ja lampia, paitsi että siellä oli kilpikonnia jotka voi hengittää myös takapuolellaan. Niitä ei taida olla missään muualla. Viimeisin putous oli kuuluisa putous Millaa Millaa Falls, jossa on tehty mainoksia ja musiikkivideokin. Löytynee googlesta. Aivan uskomattoman epätodellisen kaunis putous. Sen taakse pääsi uimalla ja vesi oli lämmintä.

Illan viiletessä ja tummuessa siirryttiin hassunkuristen eläintein pariin. Vesinokkaeläimen bongaus osoittautui helpommaksi kuin oletin. Moni Aussikaan ei ole nähnyt eläintä. Vili Vilperi se kuitenkin näyttäytyi meille ja oli iltapalalla tiesillan alla pikkuisessa joessa. Sukelteli etsimään ruokaa, heilutti häntäänsä ja mutusteli matoja. Tiesittekö, että vesinokkaeläin ei voi syödä veden alla vaan se löytää ruokansa tonkimalla nokallaan pohjamutaa ja aistii sähköaaltoja saaliin tultua häirityksi, pyydystää saaliin ja tulee pintaan popsimaan sen suihinsa. Vilperi poikkeaa nisäkkäistä myös sillä, että se munii munan mutta imettää kuitenkin poikasta. Tosin Vilperillä eikä Vilhelmiinalla ole tissejä vaan se hikoilee maidon ihonsa läpi ja poikanen voi sitten pikkuisella kielellään lipoa maidon emon vatsarypyistä masuunsa ja mennä päivänokosille.

Tänään ajattelin polttaa nahkani, kun se ei ole vielä pahoin kärähtänyt tällä retkellä. Täällä ei taivaalla juuri auringonsäteiltä suojaavaa kerrosta ole niinpä olen käyttänyt runsaasti aurinkovoidetta ja välttänyt keskipäivän aurinkoa ja muutenkin aurinkoa. Tänään makasin kuitenkin Cairnsin laguunilla ja nyt on kuumempi kuin koskaan. En tiedä nukunko yöllä tai istunko huomenna. Pitää ehkä hankkia joku hieno päivänvarjo jonka suojassa voi tehdä päivittäiset kävelyt.

Perhosia

Hellou, oon Cairnsissa, Australian itärannikon pohjoisosassa, kuumassa ja kosteassa matkailukaupungissa. On rantabulevardia, ravintoloita, kahviloita, tuliaskauppoja, rentoa hengailua ja iso valliriutta. Iso valliriutta koralleineen ja kaloineen on ehdottomasti alueen suurin houkutin. Sitäpä tänne tulin itsekin ihastelemaan ja etsimään Nemoa. Tine on jo kotosuomessa ja mie jatkan retkeilyä pää alassuin. Oonkin kerennyt ihmettelemään eloa siellä sun täällä, lähinnä Korallimeren läheisyydessä, mutta tänään ja huomenna oon viidakkovekara.

Tulin eilen mereltä ja tänään aattelin rentoilla. Ei se ihan onnistunut, mutta ei päivä sentään suorittamiselta tuntunut. Aamun haahuilin kaupungilla, kävin nuorten taiteilijoiden näyttelyssä, söin muffinssin, join limonaadia ja katselin ihmisiä. Päivä ei tuntunut kuluvan ja kellon ollessa vasta 11 hyppäsin bussiin kohti vuoria. Matkakohteena oli Kuranda, pieni vuoristokylä sademetsän keskellä. Nukuin tietysti menomatkan ja silmät unisena astuin perhospuutarhan ovista sisään. Siellä oli kuumaa ja kosteaa ja paljon värikkäitä perhosia. Perhoslaboratoriossa kasvatettiin munia, toukkia ja koteloita ja perhosiakin siiheksi kunnes niiden siivet ovat tarpeeksi vahvat kohtaamaan muiden perhosten siiveniskut. Perhosnaaraan parittelevat vain kerran elämänsä aikana, joten uudet naaraat ovat haluttua seuraa puutarhassa.



Lintupuistoon en mennyt, kun pelkään niiden hyökkäyksiä. Loppupäivän hengailin Kurandassa, join hedelmänektariinia ja tulin takaisin Cairnsiin niinkin talvisella kulkupelillä kuin kondoolilla. Sademetsän ylle on rakennettu 7,5km pitkä kaapelirata ja sieltä voi sitten bongailla viidakon elämää. Cairnsissa istuin loppupäivän kahvilla, ripottelin sokeria maitovaahtoon ja katselin ihmisiä. Oikein mukava päivä!

Kuvia Uudesta-Seelannista

Kuvien lataaminen nettiin ei vie paljoa aikaa, mutta valikointi satojen jos ei tuhansien kuvien joukosta käy päivätyöstä. Nyt tuntuu jo, että moni hetki on unohtunut ja kuvat tuovat ne takaisin mieleen. Lähtekää siis matkalle kanssamme. Kuvia on  kahdessa albumissa, välillä on suositeltavaa pitää teetauko. Toivottavasti nautitte ja jaksatte selata. Kommenteista olen iloinen ja vastaan kysymyksiin mitä pikimmin. ;) 

Kuva-albumi ykkönen

Kuva-albumi kakkonen

Down under

Australiassa ollaan. Matka etenee, päivät kääntyy yöksi, yöt aamuksi ja taas mennään. Tultiin kuun alussa Ausseihin, ihmeteltiin viikon verran Sydneytä ja järjesteltiin hiihtokamoja eteenpäin. Nyt ne on jo tavoittaneet määränpäänsä ja saadaan jatkaa etenemistä 20kg/ tyttö kevyemmin. Huh, mikä urakka, papereiden täyttöä ja lähettelyä, kopioita ja tusina sähköposteja. Bloggailu on ollut hieman tauolla, mutta nyt tarinoita. Kerron viimeisimmästä retkestä ensin, se kun on päälimmäisenä mielessä.

Airlie Beach, pikku jäbät heittelee kiviä rannalla.

Purjeet ylös!

Käytiin 4 päivän purjehduksella Whitsunday-saarilla. Whitsunday koostuu yli 90 saaresta, joista suurinosa on asumattomia. Saarilla on paljon hienoja valkoisia hiekkarantoja, metsäisiä saaria, värikkäitä koralleja ja kaloja. Tiinan mielessä oli Whitsunday jo pitkään, mie vasta tutustuin kohteeseen Ausseihin saavuttua. Saaret vetävät puoleensa isoja jahteja, risteilyaluksia ja kaikenkokoisia purjeveneitä. Suurin jahti, joka nähtiin kuuluu Australian rikkaimmalle perheelle. Suunniteltiin illan pimetessä matkaa jahdille koelentämään kannella seisovaa helikopteria 007 mielessä. Uimaretki jäi tekemättä, mutta unissa lensin kopteria.

Meidän vene oli nimeltään Ise Pearl. Kaunis vanha puinen purjevene, joka on aikoinaan toiminut japanilaisten helmenkalastajien veneenä. Viimeiset kymmenen vuotta vene on ollut omistajiensa Sparrown ja Muchin koti. Sparrow on entisöinyt veneen aikaa ja kynsiä säästämättä ja nyt he tarjoavat veneellä mieleenpainuvia ja historiaa tihkuvia retkiä turkoosille merelle ja valkoisille rannoille. Veneeseen mahtuu 8 matkustajaa omistajapariskunnan lisäksi. Meidän kanssa samaan veneeseen astui kolme muuta, Helga, Bobby ja Emily Briteistä. Ihana porukka. Saatiin aikaan paljon naurua ja ilon kiljahduksia ja illan pimetessä henkeviä keskusteluja. Muchi laittoi todella hyvää ruokaa eikä nälkä päässyt yllättämään. Kastikkeiden tuoksu levisi kajuutasta kannelle, jossa Sparrow jo grillasi lihaa. Aamut alkoivat hedelmäsalaatilla, mitä söin joka aamu ainakin kaksi kulhollista.

Ise Pearl

Retkeläiset ruorin takana, Muchi on ottamassa kuvaa.

Osa saarista on korallisia ja pysähdyttii snorklaamaan pariin otteeseen. Ensimmäisenä päivänä vesi oli tuulesta ja sateesta hieman sameaa, mutta seuraavana päivänä en meinannut saada kylläkseni koralleista ja kaloista. Aurinko väritti korallit ja kaloja oli enemmän kuin akvaariossa. Kilpikonnia nähtiin veneestä ja delfiinejä... Yksi utelias pullonokka tuli uimaan veneen edellä ja näytti meille kuinka sulavaa uiminen voi olla. Illat olivat mukavan lämpimiä ja päivät sopivan tuulisia, täytyy myöntää että purjehduskipinähän tässä iski.