Singaporen kootut

Aika liitää siivillä kuten Pinokkio tämän päiväisessä musikaalissa. Jouluun valmistaudutaan täälläkin vaikkei pakkasessa tarvitse värjötelläkään jouluvaloja ihastellessa. Olen viettänyt leppoisaa "arkea" kummin ja perheen luona. Perjantaina haettiin Ikeasta glögiä ja pipareita ja vietettiin pikkujoulut. Oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun löysin tieni Ruotsin kaupan menestystarinaan. Olihan meillä lisäksi vielä kinkkua ja turun sinappia ja herkkusuklaatia kans. Iltaa jatkettiin Raffles-hotellin pitkässä baarissa jossa kaupungin nimeä kantava kuuluisa juomasekoitus, Singapore Sling, on ensimmäisen kerran tehty. Ja käytiin ööh ehkä jopa maailman suurimmalla katetulla ulkoilma-alueella, iltaelämän keskuksessa, Clarke Quayssa.

Pääkadun Orchadin valosinfoniaa

Rafflesin pitkä baari ja just aito Sling ananasmehuvaahtoineen ja uus kello!

Nähtävyyksiä oon kierrellyt hiljakseen ja keräsin tähän muutamia kuvia mielenkiintoisista paikoista, joita kaupunki pitää sisällään. Oon edelleen ihmetellyt taloja, kauppoja ja tavaran määrää. Kaupungin valoissa on jotakin hyvin kiehtovaa ja lumoavaa. Ainiin, autot on täällä kalliita ja hyvä niin. Eipähän ole aivan joka kaverilla omaa, julkiset toimii ja taksilla ajelu on vielä suhteellisen edullista. Btw. tämän condon parkkihallissa on valkoinen Lamborgiini..

Korkeita taloja ja nukkehahmoinen joulukuusi

Uusi Kasino ja venehotelli

Hotellin uima-altaalla otetaan viimeiset turistikuvat ennen pitkää vesiputousta

Manner Aasian eteläisin paikka on Sentosan saarella juurikin tuon palmun kohdalla

Kasvitieteellisen puutarhan orkideat ovat hurmaavia

Tiikerinvuosi kiinalaisessa puutarhassa ja päivänvarjo suojaamassa auringonpistokselta, ihosyövältä ja nestehukalta

Niin se neljä kuukautta vaan vierähti reissun päällä. Tuntuu, että olen vasta päässyt alkuun. Kaakkois-aasiaan jää monta kohdetta joihin haluan vielä mennä. Nyt haluan kuitenkin tulla Suomeen, käydä laskemassa mäkeä , koristella joulukuusen ja rutistaa läheisiä. Talven seikkailut onkin sitten toivottavasti täynnä lunta ja alamäkeä. Nähdään pian!

Kuvia ja tunnelmia Borneosta

Heippatirallaa! Kävin kulttuuri- ja luontoretkellä itäisessä Borneossa, Malesian Sabahissa. Siellä oli kaunista, kosteaa, mukavaa ja erilaista. Kaikenlaista ehti tapahtua jo yhdessä päivässä. Alla on linkki kuva-albumiin ja toivon että kuvat kertovat sen mitää en jaksa nyt kirjoittaa. Tai ainakin herättävät kysymyksiä joihin vastaan kun nähdään. :)

Ohjelmaa riitti ja vaihdettiin majapaikkaa lähes joka päivä. Snorklattiin useampaan kertaan nautittiin kirkkaista lämpöisistä vesistä. Suurin osa turisteista oli malesialaisia, kiinalaisia ja muita aasialaisia ja itse kuuluin eurooppalaiseen omatoimimatkailijoiden vähemmistöön. Alkureissusta mietittiin vielä Mount Kinabalu -vuorelle kipuamista, mutta onneksi järki tuli päähän ja päätettiin vaeltaa alempana kansallispuistossa viidakon suojassa ja jätettiin itse kiipeilysuoritus väliin. Ois varmasti uuvutettu itsemme loppuun jo heti matkan aluksi eikä Borneo-päiviä ollut liikaa "uhrattavaksi" lepäilyyn.

Luonto oli parhautta. Nähtiin paljon lintuja, erilaisia apinoita ja puolivillejä orankeja. Asuttiin kaksi päivää perhemajoituksessa ja juhlittiin heidän kanssa muslimien juhlaa Hari Raya Hajia. Päälle laitettiin juhlamekot ja syötiin paljon kaikkea ja sormin. Kokemus oli mitä opettavaisin. Kasveista opittiin myös kaikenlaista, mutta tiedä sitten kuinka kauan opit kestävät päässä.

Kuvakooste Borneosta

Kuvia Ausseista

Kuvapläjäys pussieläinten maasta, olkaatte hyvät!
Aussit täällä hopsis

Taloja ja valoja

Terveisiä tropiikista! Olen edennyt matkallani Aasian puolelle, kulttuurien ja uskontojen sulatusuuniin Singaporeen. Oli jossain määrin epätodellinen olo, kun istuin lennon jälkeen autossa ja näin kaupungin pilvenpiirtäjät iltavalaistuksessaan. Täällä asuu noin viisi miljoonaa ihmistä ja saari on kooltaan noin 40km x 20km. Siinä on koottava tornia tornin viereen, että jokaiselle saa katon pään päälle. Olen aamutoiminani hieman seurannut viereen nousevien tornien työn etenemistä. Tänään muurattiin ja laitettiin eristettä seinään ja maalia toiseen, raudoitettiin uutta kerrosta ja nostettiin torninosturilla eväskassi 28:een kerrokseen. Tämän condon (yleinen asumismuoto, missä asunnot ovat yksityisiä, piha on rajattu ja alueella on yhteisiä harrastetiloja ja -paikkoja) pihalla olen käynyt uimassa ja laskenut kaloja ja miettinyt pääsevätkö ne pikku putouksista hyppimällä ylöspäin niinkuin taimenet koskessa.

Minulla on ollut kaikkein paras paikallisopas ja olenkin päässyt eksymättä suoraan kaupungin mielenkiintoisimpiin paikkoihin. On kierretty eri kaupunginosia, katuja ja kauppakatuja. Kauppoja on niin valtavasti ettei pieni ihmismieli ymmärrä mihin se kaikki tavara menee. Sen se jo ymmärtää että kaikki tulee rahtilaivoilla ja useimmiten Kiinasta. Viime viikolla Little India -kaupunginosan kadut oli valaistu ja koristeltu samoin kuin siellä liikkuvat hindut. Viikko huipentui hindujen tärkeimpään juhlaan deepavaliin. Deepavali on valon juhla ja sitä vietetään perheen kanssa kotosalla riemuiten ja pukeutuen parhaimpiin. Oli kukkaseppeleitä ja hennatatuointeja, uusia paitoja, housuja ja koruja. Torstai-iltana nähtiin ilotulitus parvekkeelta, joskin näytti etteivät raketit nouse edes puoleenväliin viereisiä kerrostaloja.

Deepavali vaikutti meidän seuraavan päivän toimiin arvaamattomasti. Oltiin kummin ja kummitytön kanssa menossa Malesiaan ratsastamaan ja siinä vaiheessa kun jonotettiin bussia Singaporen tullin jälkeen huomattiin että joku muukin on menossa Malesiaan. Jonotettiin bussia, jonotettiin bussissa, jonotettin Malesian rajalla ja jonotettiin moottoritiellä taksissa. Mennessä käytettiin rajan ylitykseen kolme tuntia, kun palatessa päästiin läpi vajaassa tunnissa. Ratsun selässä jonotukset ja jumitukset unohtuivat ja ryhti parani pikkuhiljaa. Ei ehkä aivan ensimmäisellä tunnilla, mutta jo seuraavilla, kun päästiin ravaamaan ja laukkaamaan palmujen vilistessä sivuilla ja minun puristaessa ohjaksia. Maastopolut puikkelehtivat palmuviljelmän seassa ja apinat tervehtivät meitä kirkuen ja joku uros äkäisemmin reviiriään puolustaen. Maastopolut olivat osaltaan pikku teitä, joita pitkin paikalliset kulkivat ja poimivat palmunhedelmiä biopolttoaineen valmistusta varten.

Apinoita oon menossa seuraavaksikin katsomaan tai oikeastaan eläinkunnan viisaimpia turkispukuisia neliraajaisia eli Borneon orang utangeja. Nähdään sademetsässä ystävät!

Uimaretkellä

Syvälle viidakkoon kävi matka eno Brianin kyydissä. Matkaohjelmassa oli uintia, uintia, pulkkausta, vesileikkejä, kasvien tunnistusta ja vaarallisia hyönteisiä ja vesinokkaeläimen bongausta. Vili Vilperi on antanut odottaa itseään tänne saakka ja oli yksi suurimmista syistä lähteä ryhmämatkalle taas. Yleisesti ottaen en ole mikään ryhmäytymisen ystävä ja katselen maisemia mielummin pienellä porukalla ilman opasta ja 20 muuta innokasta. Kierrettiin korkeat vuoret Cairnsista länteen ja vilkaistiin miltä Tablelands näyttää.

Täällä viljellään sokeriruokoa, teetä, vehnää ja kahviakin. Pellolla oli lehmiä ja maisemat mitä upeimpia. Ryhmänjohtajana ei ollut tällä kertaa eno Brian vaan serkku Paul, koska eno Brian oli liukastunut 9kk sitten suihkusta tullessaan niin että vaimonsa kuullessa huudon oli vaimo syöksynyt mitä pikimmiten apuun ja kaatunut eno Brianin syliin. Onnettumuuden seurauksena eno Brianista oli tullut juuri isä ja saimme nauttia serkku Paulin komiikasta matkan ajan. Ihaninta oli kuitenkin vuorilta tulevat joet ja uimapaikat. Kerrankin vuorilta tuleva vesi oli lämmintä ja siinä tarkeni uida. Jotenkin oli mielessä Alppien vuoristojoet ja purot, joiden vesi ei juuri kesäaikaan ehdi lämmetä. Luonnon vesiliukumäki oli mahtava.

Käytiin neljässä paikkaa uimassa, kolmessa eri joessa/ putouksessa ja neljäs oli kraaterijärvi. Kraaterijärvi muistutti kotoisia järviä ja lampia, paitsi että siellä oli kilpikonnia jotka voi hengittää myös takapuolellaan. Niitä ei taida olla missään muualla. Viimeisin putous oli kuuluisa putous Millaa Millaa Falls, jossa on tehty mainoksia ja musiikkivideokin. Löytynee googlesta. Aivan uskomattoman epätodellisen kaunis putous. Sen taakse pääsi uimalla ja vesi oli lämmintä.

Illan viiletessä ja tummuessa siirryttiin hassunkuristen eläintein pariin. Vesinokkaeläimen bongaus osoittautui helpommaksi kuin oletin. Moni Aussikaan ei ole nähnyt eläintä. Vili Vilperi se kuitenkin näyttäytyi meille ja oli iltapalalla tiesillan alla pikkuisessa joessa. Sukelteli etsimään ruokaa, heilutti häntäänsä ja mutusteli matoja. Tiesittekö, että vesinokkaeläin ei voi syödä veden alla vaan se löytää ruokansa tonkimalla nokallaan pohjamutaa ja aistii sähköaaltoja saaliin tultua häirityksi, pyydystää saaliin ja tulee pintaan popsimaan sen suihinsa. Vilperi poikkeaa nisäkkäistä myös sillä, että se munii munan mutta imettää kuitenkin poikasta. Tosin Vilperillä eikä Vilhelmiinalla ole tissejä vaan se hikoilee maidon ihonsa läpi ja poikanen voi sitten pikkuisella kielellään lipoa maidon emon vatsarypyistä masuunsa ja mennä päivänokosille.

Tänään ajattelin polttaa nahkani, kun se ei ole vielä pahoin kärähtänyt tällä retkellä. Täällä ei taivaalla juuri auringonsäteiltä suojaavaa kerrosta ole niinpä olen käyttänyt runsaasti aurinkovoidetta ja välttänyt keskipäivän aurinkoa ja muutenkin aurinkoa. Tänään makasin kuitenkin Cairnsin laguunilla ja nyt on kuumempi kuin koskaan. En tiedä nukunko yöllä tai istunko huomenna. Pitää ehkä hankkia joku hieno päivänvarjo jonka suojassa voi tehdä päivittäiset kävelyt.

Perhosia

Hellou, oon Cairnsissa, Australian itärannikon pohjoisosassa, kuumassa ja kosteassa matkailukaupungissa. On rantabulevardia, ravintoloita, kahviloita, tuliaskauppoja, rentoa hengailua ja iso valliriutta. Iso valliriutta koralleineen ja kaloineen on ehdottomasti alueen suurin houkutin. Sitäpä tänne tulin itsekin ihastelemaan ja etsimään Nemoa. Tine on jo kotosuomessa ja mie jatkan retkeilyä pää alassuin. Oonkin kerennyt ihmettelemään eloa siellä sun täällä, lähinnä Korallimeren läheisyydessä, mutta tänään ja huomenna oon viidakkovekara.

Tulin eilen mereltä ja tänään aattelin rentoilla. Ei se ihan onnistunut, mutta ei päivä sentään suorittamiselta tuntunut. Aamun haahuilin kaupungilla, kävin nuorten taiteilijoiden näyttelyssä, söin muffinssin, join limonaadia ja katselin ihmisiä. Päivä ei tuntunut kuluvan ja kellon ollessa vasta 11 hyppäsin bussiin kohti vuoria. Matkakohteena oli Kuranda, pieni vuoristokylä sademetsän keskellä. Nukuin tietysti menomatkan ja silmät unisena astuin perhospuutarhan ovista sisään. Siellä oli kuumaa ja kosteaa ja paljon värikkäitä perhosia. Perhoslaboratoriossa kasvatettiin munia, toukkia ja koteloita ja perhosiakin siiheksi kunnes niiden siivet ovat tarpeeksi vahvat kohtaamaan muiden perhosten siiveniskut. Perhosnaaraan parittelevat vain kerran elämänsä aikana, joten uudet naaraat ovat haluttua seuraa puutarhassa.



Lintupuistoon en mennyt, kun pelkään niiden hyökkäyksiä. Loppupäivän hengailin Kurandassa, join hedelmänektariinia ja tulin takaisin Cairnsiin niinkin talvisella kulkupelillä kuin kondoolilla. Sademetsän ylle on rakennettu 7,5km pitkä kaapelirata ja sieltä voi sitten bongailla viidakon elämää. Cairnsissa istuin loppupäivän kahvilla, ripottelin sokeria maitovaahtoon ja katselin ihmisiä. Oikein mukava päivä!

Kuvia Uudesta-Seelannista

Kuvien lataaminen nettiin ei vie paljoa aikaa, mutta valikointi satojen jos ei tuhansien kuvien joukosta käy päivätyöstä. Nyt tuntuu jo, että moni hetki on unohtunut ja kuvat tuovat ne takaisin mieleen. Lähtekää siis matkalle kanssamme. Kuvia on  kahdessa albumissa, välillä on suositeltavaa pitää teetauko. Toivottavasti nautitte ja jaksatte selata. Kommenteista olen iloinen ja vastaan kysymyksiin mitä pikimmin. ;) 

Kuva-albumi ykkönen

Kuva-albumi kakkonen

Down under

Australiassa ollaan. Matka etenee, päivät kääntyy yöksi, yöt aamuksi ja taas mennään. Tultiin kuun alussa Ausseihin, ihmeteltiin viikon verran Sydneytä ja järjesteltiin hiihtokamoja eteenpäin. Nyt ne on jo tavoittaneet määränpäänsä ja saadaan jatkaa etenemistä 20kg/ tyttö kevyemmin. Huh, mikä urakka, papereiden täyttöä ja lähettelyä, kopioita ja tusina sähköposteja. Bloggailu on ollut hieman tauolla, mutta nyt tarinoita. Kerron viimeisimmästä retkestä ensin, se kun on päälimmäisenä mielessä.

Airlie Beach, pikku jäbät heittelee kiviä rannalla.

Purjeet ylös!

Käytiin 4 päivän purjehduksella Whitsunday-saarilla. Whitsunday koostuu yli 90 saaresta, joista suurinosa on asumattomia. Saarilla on paljon hienoja valkoisia hiekkarantoja, metsäisiä saaria, värikkäitä koralleja ja kaloja. Tiinan mielessä oli Whitsunday jo pitkään, mie vasta tutustuin kohteeseen Ausseihin saavuttua. Saaret vetävät puoleensa isoja jahteja, risteilyaluksia ja kaikenkokoisia purjeveneitä. Suurin jahti, joka nähtiin kuuluu Australian rikkaimmalle perheelle. Suunniteltiin illan pimetessä matkaa jahdille koelentämään kannella seisovaa helikopteria 007 mielessä. Uimaretki jäi tekemättä, mutta unissa lensin kopteria.

Meidän vene oli nimeltään Ise Pearl. Kaunis vanha puinen purjevene, joka on aikoinaan toiminut japanilaisten helmenkalastajien veneenä. Viimeiset kymmenen vuotta vene on ollut omistajiensa Sparrown ja Muchin koti. Sparrow on entisöinyt veneen aikaa ja kynsiä säästämättä ja nyt he tarjoavat veneellä mieleenpainuvia ja historiaa tihkuvia retkiä turkoosille merelle ja valkoisille rannoille. Veneeseen mahtuu 8 matkustajaa omistajapariskunnan lisäksi. Meidän kanssa samaan veneeseen astui kolme muuta, Helga, Bobby ja Emily Briteistä. Ihana porukka. Saatiin aikaan paljon naurua ja ilon kiljahduksia ja illan pimetessä henkeviä keskusteluja. Muchi laittoi todella hyvää ruokaa eikä nälkä päässyt yllättämään. Kastikkeiden tuoksu levisi kajuutasta kannelle, jossa Sparrow jo grillasi lihaa. Aamut alkoivat hedelmäsalaatilla, mitä söin joka aamu ainakin kaksi kulhollista.

Ise Pearl

Retkeläiset ruorin takana, Muchi on ottamassa kuvaa.

Osa saarista on korallisia ja pysähdyttii snorklaamaan pariin otteeseen. Ensimmäisenä päivänä vesi oli tuulesta ja sateesta hieman sameaa, mutta seuraavana päivänä en meinannut saada kylläkseni koralleista ja kaloista. Aurinko väritti korallit ja kaloja oli enemmän kuin akvaariossa. Kilpikonnia nähtiin veneestä ja delfiinejä... Yksi utelias pullonokka tuli uimaan veneen edellä ja näytti meille kuinka sulavaa uiminen voi olla. Illat olivat mukavan lämpimiä ja päivät sopivan tuulisia, täytyy myöntää että purjehduskipinähän tässä iski.

Taupo

Viihtyisä kaupunki Uuden-Seelannin suurimman järven Lake Taupon kupeessa. Ajatuksissamme oli viihtyä siellä usempi päivä, mutta perillepäästyämme saimme ikäväksemme kuulla, sään olevan huono ja Mt Ruepahulle, tulivuorelle, jonka olisimme kovasti halunneet nähdä ei olisi asiaa. Niinpä täytimme päivämme lähiseudun muista nähtävyyksistä.  Kuukraaterit  herättelivät insinöörin ja opettajan tutkijasieluja tarjoten ensimakua tuliperäisen saaren tarjonnasta. Kävimme saaren suurimmalla tuliperäisellä alueella, jota ihminen on kuitenkin muokannut ja laajennustyöt olivat parasta aikaan meneillään, sieltä löytyi kuitenkin pieni lämmin allas jossa virkistimme väsyneitä jalkojamme, pii pitoinen vesi teki ihosta pehmeän, jonka vaikutuksen tunsi vielä tuntienkin jälkeen. Paikallinen shutle sai meidät ylipuhuttua vielä Honey Hiveen, missä oli hunajaa joka lähtöön. Niin maistuvaa ja niin hyvältä tuoksuvaa. Useiden rasvakokeilujen jälkeen myös kätemme olivat kuin uudesti syntyneet. Lämpimän sitruuna, hunaja-inkivääri juoman jälkeen olimme valmiit Huka Fallseille. Vesi virtasi, oli vihertävän turkoosia ja kiva päätös pitkälle päivälle.

Abel Tasman

Tasmanian tiikereitä ei ole täällä, mutta hienoja kultaisia hiekkarantoja ja vaellusreittejä. Matti luurasi kukkarossa edelleen, mutta ajateltiin Tasmanin kultakimpaleita ja suunnattiin köhivinä luonnonpuiston porteille ja ostettiin viimeisillä dollareilla vesitaksi tuomaan meidät takaisin vaelluksen päätteeksi. Puisto on melojan silmin upea, kultaista hiekkarantaa ja salaisia poukamia toisensa perään. Rannat täyttyvät paikallisista ja turisteista kesäisin. Nyt saatiin nauttia lintujen laulusta hiljaisessa metsässä. Pikkupetojen loukkuja oli vähintään sadanmetrin välein ja syöttinä oli muna. Kananmuna tai linnunmuna, eipä ainakaan haissut. Uudessa-Seelannissa ei alunperin ole ollut pikkupetoja lainkaan ja sen vuoksi myös maan lintulajisto on poikkeuksellinen ja myös siivettömät linnut ovat säilyneet näihin päiviin asti. Nyt pikkupetoja pyydetään ahkerasti ja joitakin etelän vuonojen saarista oltiin jo saatu petovapaiksi.

Abel Tasmanista tarvittiin kyyti Nelsoniin. Kultakimpaleita ei löytynyt ja käteisongelma muistutti olemassa olostaan, kun vatsa kurnahti. Kerrottiin bussikuskille ettei käteistä ole ja haluttaisiin maksaa Nelsonissa, jossa sirukortin uskottiin toimivan ainakin turisti-infossa. Nelsoniin päästiin ja ystävällinen bussikuski kysyi hostellin pihalla, että kuinka ajattelimme maksun hoitaa. Ei oikein auttanut kuin kysyä onnistuuko seuraavana päivänä, kun infokin oli jo kiinni ja hostelli mielummin ottaa kuin antaa pelimerkkejä reppureissaajille. Sehän kävi ja bussikuski sai pojoja että pätkähti, kiitos.

HokiHokiTikaTika

Hokitika - vihreän kiven ja mustan hiekan kylä. Tarkoituksena meillä oli kaivertaa jadea. Ensin tutustuttiin jade tarjontaan kulttuurimielessa ja seuraavana päivänä oltiin melkein kun vanhoja tekijöitä studiolla. Kaikki lähti mallin suunnittelusta ja kiven valinnasta. Sitten vain sorvin ääreen, tulosta syntyi ja molemmat taiteilijoista oli tyytyväisiä tuotokseensa. Yövyttiin Drifting Sands hostellissa ja se tuntui kun kodilta, siellä oli rauhallista ja veikeä Henry, borderterrieri sekoitus.

Jaden lisäksi Hokitikalla oli meille tarjottavana Hokitika Gorge, turkoosina virtaava joki. Mieletön vesi hurmasi vaikka ilta olikin sateinen. Treble Conen ski patrolli vinkkasi myös pannukakkukivistä, joita kannattaisi käydä katsomassa. Ne sijaitsivat noin tunnin matkan päässä Hokitikasta pohjoiseen. Kivet ovat muodostuneet kalkkikiven ja mmudan kerrostumista. Meri nuolee kiviä pitkin päivää ja kerran päivässä on mahdollisuus nähdä kuinka vesi syöksyy kallion välistä taivaisiin (blow whole). Olimme onnekkaita kun näimme tämän kahdesti, ensimmäisellä kerralla omalla reissullamme sateen pieksemänä päivänä ja uudestaan kun paikallinen bussiyhtiö reittiliikenteen varrella piti puolen tunnin pysäyksen Punakaikin kohdalla jossa Pancakerocksit sijaitsevat. Silloin saimme nauttia pitkästä aikaa auringosta ja lintuhavainnosta: weka.

Pientä askarrusta meille koitui kun matkaa piti jatkaa, mutta matti tuli kyläilemään kukkaroon ja automaatista eikä pankista tai mistään muualtakaan saatu käteistä bussia varten. Hosti oli kuitenkin niin mahtava, että luotti suomalaistyttöihin ja antoi meille pussin käteistä varten, jonka voisimme toimittaa pankkiin, sitten kun kahisevaa saisimme. Päästyämme Nelsoniin, olimme edelleen automaattien epäsuosiossa.

On the Road

Joko kohta nähdään miekkavalas?! Ollaan päästy jo pohjoisrannikolle asti. Äskettäin oltiin Rotoruassa ja sitä ennen Lake Taupolla. Tulisia kaupunkeja ovat molemmat. Ennen kuin kerrotaan mitä mutakuopista löytyi, tässä pari tarinaa keskimaan halki. Kuvia tulee jos tulee, ollaan huonon netin päässä niin vähä hiljakseen.

Aloitettiin matka Franz Josefista ja tarkoitus oli käydä ihailemassa jäätikköä joka valuu alas vuorilta. Se jäi sitten näkemättä, kun sadevesi valui katuja pitkin ja takin helmaa farmarihousuille. Käytettiin päivä lepäilyyn ja ilta lilluttiin kylpylässä sademetsän keskellä. Kylpylän altaat olivat eri lämpöisiä 36, 38 ja 40 astetta. Hengenpelastaja/ vartija oli pelottavan näköinen, ei liikuttanut kuin silmiään, seisoi kuin patsas ja vahti ettei kukaan lilluttele yliaikaa. Tui lauloi tuitui ja rygby-cupissa All Blacks voitti viimeisillä minuuteilla Wallabit yhdellä pisteellä.

Bye Bye Wanaka

Etelän roadtripin jälkeen vietimme vielä muutaman leppoisen päivän Wanakassa. Kuinka ollakkaan keskiviikkona oli toisen reissaajan merkkipäivä ja keli oli aurinkoinen ja tytöt lähti kevätsohjoille. Päivä oli muutenkin oikein mukava, piristävä ja muistorikas! Nyt on meillä hiihtokamat pakattu ja ne on toivottavasti jo Christchurchissä. Voi jessus, se ei ollutkaan helppo päättää mihin sukset ja lauta laitetaan. Ensin ajateltiin lähettää ne jo "kotiin", mutta lähettävää tahoa oli melkein mahdoton löytää ja se mikä löytyi oli yli 400 paikallista rahaa per bägi! Niinpä otimme suunnitelma B:n käyttöön, kamat Christchurchiin. Onneksi tässä maassa on paljon ihania ja avuliaita ihmisiä, kiitos Ianille ja Lizille, meidän Wanakan hosteille ja Old Country Houselle, että saamme seuraavaksi kolmeksi viikoksi ne sinne.

Nyt ollaan jo Hokitikassa veistelemässä Jade-koruja. Täältä jatketaan Abel Tasmanian kansallispuistoon.

Etelänmatka

Viikko sitten Tikat nappas kyydin suoraan hostellilta Queenstownin lentokentälle, missä hopeanhohtoinen menopeli odotti kuljettajaa. Queenstownin lentokenttä on oikein viihtyisä ja siellä on erityisen kuumaa kahvia. Suuntana oli Te Anau, joka sijaitsee vuonojen kupeessa, eteläsaaren lounaisosassa. Matka taittui mukavasti, emmekä onneksemme nähneet ainuttakaan elävää opossumia. Perille päästyämme tankkasimme hieman ja menimme ajoissa nukkumaan. Perjantai aamu oli jännittävä, näemmekö vuonoilla delfiinejä vai emme. Odotukset olivat suuret.

Te Anau

Doubtful Sounds

Lähdimme matkaan Manapourista, joka on noin 20 km Te Anausta etelään. Ensin ylitimme Manapourijärven veneellä, ilma oli tuulinen ja tuntui kylmältä. Järven jälkeen siirryimme bussiin, jolla siirryimme vuorten toiselle puolelle. Ylhäällä satoi lunta ja olimme kuin satumetsässä. Doubtful Soundissa siirryimme jälleen veneeseen josta ihailimme dramaattisia maisemia. Mikä parasta veneessä oli ilmainen teetarjoilu ja kuuma juoma oli poikaa kannella hytistelyn jälkeen. Harmiksemme taivas ei kunnolla auennut ja osa vuonojen ja vuortenhuippujen kauneudesta jäi näkemättä. Näimme kuitenkin hylkeen puussa ja sinisiä pingviinejä uimassa.

Tuulee niin että pipo meinaa lentää päästä

Manapourijärvi on syvimmillään yli 400m syvä. Järvestä on kaivettu tunneli Doubtful Soundiin ja insinööri pääsi ihastelemaan tekniikan ihmeitä vesivoimalaitoksen ytimeen. Syvällä maan alla generaattorit tuottavat sähköä järven ja vuonon 178m korkeuseron avulla.  Muutoin vuonojen maisemaa ovat muokanneet vain luonnon omat voimat. Vuonot ovat pysyneet koskemattomina niiden vaikean tavoitettavuuden vuoksi ja tulevat varmasti säilymään suojeltuina erityisen luonteensa takia. Missään muualla vuonomaisemaa ei ympäröi sademetsä.

Manapourijärvi

Doubtful Sound

Satumetsä

Matkamaskotti

Te Anausta kartturi ajatti hopeasiiven Curio Bayhin, rannalle missä delfiinit ja merileijonat peuhaavat uimareiden kanssa ja pingviinit rantautuvat yöpuulle. Tuuli ujelsi rantamökin nurkissa ja delfiinit olivat talvilomalla tyynemmissä vesissä. Flunssainen merileijona, pärskähti melkein yhtä kovaa kuin aallot iskivät rantakallioihin. Otus kuitenkin  tervehti meitä leirintäalueen tiellä ja meitä mietitytty millaisia reaktioita aiheuttaisi yöllä herätä teltasta ja kompastua merileijonaan. Sammakkoon kompastumien jo tuntuu sykähdyttävältä.

Tyrsky

Curio Bay

Pärskähtelevä hylje

Keltasilmäpingviinit nähtiin iltatoimissaan seuraavana iltana Nugget Pointin bongauspaikalla. Mikä ihanin tepsutus, siipien heilutus ja hihkunta sekä meillä että pingviineillä, kun kohdattiin. Aivan valloittavia otuksia. Yksi hyppää merestä rannalle ja vaappuu vakaasti tähystyspaikalle odottamaan seuraavaa. Niin huippua! Tästä innostuneena lähdettiin seuraavana päivänä bongaamaan trooppisten perhosten sijaan sinipingviinejä idempää Otago Peninsulaan, Dunedinin viereiselle niemimaalle. Reissu oli tuottoisa filmiryhmälle vaikka pingviinit jäivät näkemättä. Ehkä siksi, että äänekäs jenkkiryhmä saapui rantaan meidän jälkeen ja hätisteli iltauinnillaan pingviinit pois. Eka suuri albatrossi oli saapunut pesänrakennuspuuhiin (ei havaittu) ja kymmeniä jos ei jopa satoja hautovia pareja muita isoja lintuja. Pitäisi hankkia lintujentunnistusopas niin saataisiin linnuille oikeat nimet. Myös isompi kamera ois kiva.

Pikkutepsuttelija

Onnellinen pingviinibongaaja

Tunnistamattomia lintuja pesimäpuuhissa

Taiaroa Head

Kun pingviinejä ei nähty niin ajateltiin mennä katsomaan linnaa, mutta Uuden-Seelannin ainoa linna olikin sulkenut jo porttinsa. Se olikin jo kolmas kömmähdys sinä päivänä. Ensimmäinen taas oli kun metsästimme eräitä kivimuodostelmia rannalta jossa niitä ei ole, löysimme kuitenkin toiset kivet jotka oli aidattu ja kyltitetty tekstillä "danger".

Päätimme, että jotakin pitää vielä nähdä ja lähdimme maailman jyrkimmälle kadulle, onneks ei oltu fillareilla liikenteessä. Oltsalle hyvä reenimäki. :) Dunedinin hostellissa oli sauna ja sitähän myö etittiin kuin heinää neulasuovasta. Etsittiin saunaa joka oven takaa ja aina meille sanottiin, että sauna on nurkan takana. Kukaan ei kertonut, että se on infrapunasauna ja lopulta löydettiin komeronkokoinen sauna naapureiden kuistilta. Saunahetki oli oikein mukava ja yötä lämmitti kuumavesipullo.

Löylyn lämmittämät

Santulle (Meidän kyyti kotiin hyvin päättyneen roadtripin jälkeen Queenstownista)