Heavy wet powder

Ollaan vietetty välipäiviä hiihdosta kotoisassa Wanakassa.Eilen käytiin eksymässä isoon labyrinttiin. Oli metkaa seikkailla tunti sokkeloissa. Tänään ollaan järjestetty tanskalaisen kaverin synttärijuhlia ja suunniteltu aarteenetsintää. Perjantaina oli hurja väentungos mäessä, leveitä suksia ja norronaa, 30cm uutta lunta laittoi keskuksen sekaisin, parkkipaikka ei riittänyt autoille vaan jono jatkui kilometrin verran alas laaksoon. Taivas oli kirkas ja ihmisiä riitti. Tänään sen sijaan taivas ei auennut eikä kolme senttiä uutta lunta saanut meitä nyt ryntäämään liftille tien poskeen. Pahimmat poltteet on jo laskettu, eikä Uuden-Seelannin puuterilumi oo osoittautunut kovinkaan kevyeksi. Kivaa siellä ylhäällä on, kun aurinko paistaa ja näkee maisemia, vuoria, laaksoja ja järven ja auringon. Pari papukaijaa ja hymyileviä ihmisiä.

Ollaan laskettu mäkeä Treble Conessa. Vuorissa on potentiaalia kauriille jos toisellekin. Haikkaamalla on saatu pitkiä laskuja huipulta alas laaksoon asti. Ylhäällä pehmeä lumi on säilynyt vielä kuivana ja kevyenä, alempana mehikasvit pehmittävät muuten kivikkoista vähälumista polkua joelle. Treble Conessa on kaksi hissiä ja rinteitä kymmenkunta. Kumpareita lasketaan innokkaasti ja uutta lunta tehdään kunnes kevät koittaa. Talvi on ollut paikallisten mukaan leudompi kuin edelliset eikä lunta ole satanut samalla lailla kuin aimmin. Wanakan vuoret keräävät kosteaa lunta, joka ylempänä vuorilla olisi varsin makoisaa. Helihiihto kiinnostaisi, mutta reppureissaajan luonne eikä  budjetti anna periksi ja kiipeämme mielummin itse metrimme. Hiljaisemmalla tavalla saavutetut huiput voivat tarjota myös mahdollisuuksia tulevan luontokuvan tittelin tavoittelemiseen "taistelevat keat"-teemalla.

 

Oman hiihtomme ohella olemme myös seuranneet paikallisten rinteiden kisatarjontaa. Cardronanassa järjestetty Burton Open tarjosi ilmaa ja triplasti tuplacorkin saman runin aikana. Aurinko suosi yleisöystävällistä tapahtumaa vaikka selostajalta hetkeksi hävisikin ääni. Kävimme katsomassa myös junnejen MM-boardercrossin finaalin. Kurvit olivat vauhdikkaat ja hypyt ponnekkaat. Seurasimme kisaa aitiopaikalta saksalaisvalmentajan kera. Treble Conessa nähtiin paikallinen vapaalaskukansa kokoontuneena kisailemaan paremmuudesta. Kivikoita ja kuruja, vauhtia ja rohkeita droppeja.

 

Vastaus edelliseen pulmaan:

Miksi kahlita, kun voi kesyttää?!!

 

 

Eloa ja oloa Wanakassa

Ollaan vietetty talvipäiviä Uuden-Seelannin hiihdon kehdossa Wanakassa. Pari viikkoa on vierähtänyt huomaamatta. Hostellin sohvalle on mukava vetäytyä pitkälleen laskupäivän jälkeen eli vaikka nyt. Wanaka on vuorten keskellä Wanaka-järven rannalla. Lähimmät hiihtokeskukset ovat Treble Cone ja Cardrona ja hieman etäänpänä Snow Park. Kylällä on hyviä kahviloita, terasseja ja kauppoja. Kaupungin parhaita muffinsseja ei olla vielä löydetty, mutta parhaat keksit tehdään ehdottomasti Paradiso-leffateatterilla.

Wanaka-järven kauniit piiat

Paradison sohvilla voi elokuvanautinnon lisäksi herkutella teatteriravintolan antimista. Elokuvaan kuuluu väliaika ja silloin saa uunituoreita keksejä! Vielä on suklaakrispit maistamatta, tuplasuklaa nam, inkivääri-valkosuklaa tupla nam. Yks jo melko hyvä muffinssi ollaan löydetty. Myös makuelämys, kuuluisat TimTam keskit on maistettu niistähän myö tykätään, muuten jouduttas ehkä poistuu maasta.

Liftijonossa on tunnelmaa, osa joutuu joskus luovuttamaan kahden ja puolen tunnin jälkeen. Meillä on ollut parempi tuuri.

Yksi pilvisempi päivä vietettiin Queenstownissa. Bongailtiin eläimiä ja niitähän siellä oli, hevosenpään lisäksi muutama moa ja kiiwi. Lisäksi kierreltiin kauppoja ja kahviloita.Patagoniasta jäi vielä suklaat maistamatta, vaikka niitä tuli tuijoteltua tovi jos toinenkin. Queenstowniin on noin tunnin matka ja sen voi taittaa helposti liftaamalla tai sitten bussilla. Tie on korkeimmalla kulkeva tie Uudessa-Seelannissa ja seuraa Cardrona-laaksoa vuorten yli vanhaa kultareittiä pitkin. Bussikuskin kanssa tarinoitiin pitkä tovi kultaryntäyksestä Cardrona-laaksoon 1800-luvun puolivälissä. Tarinoinnin lomassa päästiin bussilla hostellin pihaan asti. Cardronan kylän hotelli on ainoita ryntäyksestä asti säilyneitä rakennuksia ja pitää sisällään aimoannoksen historiaa ja mukavaa tunnelmaa.

Kansallisaarre ja pipo (tänks Sandy)

 Sitten vielä arvoitus alkaneelle viikolle: Saako Tine kea-papukaijan kiinni?

Paint it All Black!

Haistelimme rygbyn Uusi-Seelanti- Australia maaottelutunnelmaa aluksi kaupungilla, minne oli saapunut jo Wallabien (AUS) kannattajia väriä tunnustaen. Pientä sanan vaihtoa oli havaittavissa fanien välillä, mutta tunnelma oli rauhallinen. Peliin lähdettyä, ensimmäisen kadun kulman jälkeen oli jo helppo suunnistaa kun ihmismassaa valui hiljalleen areenaa kohti. Lähemmäs päästyä alkoi jo raikaa tunnelmaa virittävä musiikki.

Areenalle mahtuu 38 000 katsojaa eikä tyhjiä istuimia ollut juuri havaittavissa. Osa yleisöstä oli panostanut asuihin ja kasvomaalauksiin, valtaosan tunnustaessa väriä. Myö kuitenkin pukeuduttiin turvalliseen tummaan ilman saniaisia, kun ei tiedetty tarkkaan millä poulella katsomoa istumapaikkamme sijaitsivat. Kotijoukkueen (All Blacks) sisääntulo oli ehkä hienointa koko pelissä, rohkeiden väistöjen, läpijuoksujen ja ryhmäpainin lisäksi. Pelin aluksi All Blacks esitti alkuperäiskansan Maorien Haka-tanssin. Väkimäärään nähden pelin aikana oli suhteellisen hiljaista. Pelitaukojen aikana ei soitettu musiikkia luomaan tunnelmaa ja sekös meitä ihmetytti. Ylempänä istunut katsoja oli ottanut omat juomat ja musiikit mukaan. Pelin lopputulos oli 20-10 kotijoukkueelleja pokaalin kirkkaus häikäisi linnut pois radaltaan.

Vastaus edellisen päivityksen pulmaan: kaskelotti (Physeter macrocephalus), maailman suurin hammasvalas jonka aivot ovat suurimmat tällä planeetalla.

Hauska hottentotti

Edelleen matkustettiin julkisella bussilla, tänään Kaikouraan. Matkalla oli ikävästi rekka suistunut tieltä ja se oli aivan kumollaan. Emme tiedä oliko onnettomuuden syynä liukas keli vai mutkainen tie, kurja tapaus kuitenkin. Ollaan tyytyväisiä tähän autottomuuteen, linjuriauto on maantien ässä. Nautittiin maisemista ja laskettiin lampaita :)


Kellä on maapallon suurimmat aivot? Vastauksen saatte seuraavassa päivityksessä. Sillä aikaa ehitte tutustua aiheeseen lisää.

Kaikoura, pikkukylä varustettuna hienoilla lavasteilla, joita ovat vuoret, meri ja seinämaalaukset tarjosi reissaajille elämyksiä. Merellä oli hauskempaa kuin Linnanmäellä. Tiina söi elämänsä ensimmäiset fish and chipsit ja Katja suojeli perunoitaan kuin aarretta salakavalilta lokeilta. Meri kuohusi. Lokkien lisäksi ruokarauhaa häiritsi ei niin skarppi fillaristi, pienen rymistelyn syy selvisi hajuaistin perusteella.

Aarre ja savumerkkejä!

Hiihtoa ja herkkuja

Huh, pitkästä matkasta huolimatta perille saapuminen oli hassua. Hymyä oli vaikea pidätellä. Aurinko paistoi, mieli oli väsymyksestä ja helpotuksesta kovinkin valoisa. Tiesimme tulleemme talveen, mutta lämpö soti sitä vastaa. Totuus alkoi pikkuhiljaa valjeta, aina ei taivas ollutkaan sininen ja näkyvyys kristallin kirkas. Sitkeästä yrittämisestä huolimatta vasta kolmas kerta totuuden sanoi ja istuimme vihdoin skibussissa. Havainnot (jotka eivät tule jäämään tähän): lampaita, lehmiä, hevosia, sikoja, peuroja, lammaskoirat työssä ja haukka. Viimeiset 15 km oli pelkkää nousua kapeaa hiekkatietä pitkin, olimme tyytyväisiä, ettei meidän tarvinnut olla ratissa. Ylhäällä Mt Hutilla oli sinkkiä ja sadetta, lumen ja rännän eri olomuotoja. Hiihto maistui, kausi avattu!

Mt Hutt

Sitten niihin herkkuihin, Christchurchin tarjonta ei enää riittänyt meille vaan lähdimme kukkulan toiselle puolelle Lyttelttoniin päiväkahville. Niin ihana paikka se kahvila, hiutalearvostelulla 4+(plussa on melkein kokonainen hiutale). Sydäncappuccinot ja kaikki, muffinssi superkuohkea ja brownies vadelmien ja vadelmavaahdon kera. Retroa, levysoitin ja kaasulämmitin.

Kuuleman perusteella Uuden-Seelannin julkinen liikenneverkosto on surkea, eikä täällä pärjäisi ilman omaa autoa tai vuokra-autoa. Olemme painineet asian kanssa, haluaisimme pärjätä ilman autoa. Tähän mennessä olemme olleet tyytyväisiä paikallisliikenteeseen. Torstaina hyppäsimme bussiin numero 3 ja päädyimme lähiöön rannalla. Herttainen paikka päiväkahville, valitettavasti rantaterassi ei ollut auki näin talvikautena. Rannalla oli melko paljon ihmisiä ulkoilemassa ja melkein jokaisella oli koira mukana. Meiän ehdoton suosikki oli jack russelin terrieri Murphy, vallaton kaveri löysi hyviä aarteita rannalta.

Sumner - elämää rannalla.

Kia ora!

Parikkala-Joutseno-Helsinki-Amsterdam-Hong Kong-Sydney-Christchurch, tuhansia kilometrejä, paljon lentokoneruokia, useita elokuvia ja tv-ohjelmia.

Perillä on helppo hymyillä!