Konnichiwa!

Lumisia terveisiä Japanin alpeilta, Hakubasta. Palasin tänne parin vuoden tauon jälkeen tammikuun alussa ja tarkoitus on viipyä viisumin sallima maksimiaika hiihdellen ja kulttuuriin tutustuen. Pari vuotta sitten Japanin talvi oli lämpöisin 40 vuoteen. Nyt näyttää lumitilanne huomattavasti paremmalta ja olen saanut nauttia toinen toistaan pehmeämmistä käännöksistä päivästä toiseen. Ihana oli myös saapua takaisin tuttuun majoitukseen ja nähdä tuttuja ihmisiä parin vuoden tauon jälkeen. Tutut japanin erikoisuudet hymyilyttivät jo lentokentällä: lämmitetty wc-istuin, limuautomaatit juna-asemalla, rinteessä ja jokaisessa kadunkulmassa, kumarteleva konnari ja kaupan kassa, rumat talot ja ystävälliset ihmiset. Kielitaitokin on parantunut jo parilla lauseella ja taksin tilaaminen pohjoisten seinien ulostulon patosillalle onnistuu ongelmitta.

Juoma-automaatti yläasemalla

Olisi kiva oppia ottamaan laskukuvia, joissa myös hiihtäjä osuu kuvaan.

Japanilainen Nabe-hotpot päivällinen hyvässä seurassa

Olen laskenut paljon tanskalaisen Kirstin kanssa ja nauranut hissimatkoilla vatsa kippurassa. Takamaastossa olen iloinnut hymy korvissa kasvoille asti pöllyävästä lumesta ja sydämen pumpatessa lisää happirikasta verta lihaksiin. Maisemat pysäyttävät kauneudellaan ja aina seuraavan harjanteen takaa löytyy uusia laskulinjoja ja monesti myös kamoshika, Japanilainen vuoristovuohi, edelliseltä reissulta saanut nimen aasikoira. Jo ensimmäisen päivän ensimmäisellä laskulla bongasin aasikoiran kiipeämässä ylöspäin jyrkkää lumista harjannetta ja pari päivää tämän jälkeen pysähdyin lepuuttamaan jalkoja kymmenen metrin päähän aasikoira-pariskunnasta metsässä. Jos reissun yhtenä tavoitteena on oppia kieltä niin toisena on ehdottomasti päästä tutustumaan aasikoiraan.

Välipäiviä on mahdottoman vaikea pitää, kun lumi on niin hyvää. Tiedän ettei kroppa jaksa vaan tarvitseen lepoa palautuakseen ja tänään koetankin päästä eroon orastavasta kurkkukivusta ja lihasjäykkyydestä. Viikonlopuksi on luvannut pelkkää hymyä. :)