Terveisiä tropiikista! Olen edennyt matkallani Aasian puolelle, kulttuurien ja uskontojen sulatusuuniin Singaporeen. Oli jossain määrin epätodellinen olo, kun istuin lennon jälkeen autossa ja näin kaupungin pilvenpiirtäjät iltavalaistuksessaan. Täällä asuu noin viisi miljoonaa ihmistä ja saari on kooltaan noin 40km x 20km. Siinä on koottava tornia tornin viereen, että jokaiselle saa katon pään päälle. Olen aamutoiminani hieman seurannut viereen nousevien tornien työn etenemistä. Tänään muurattiin ja laitettiin eristettä seinään ja maalia toiseen, raudoitettiin uutta kerrosta ja nostettiin torninosturilla eväskassi 28:een kerrokseen. Tämän condon (yleinen asumismuoto, missä asunnot ovat yksityisiä, piha on rajattu ja alueella on yhteisiä harrastetiloja ja -paikkoja) pihalla olen käynyt uimassa ja laskenut kaloja ja miettinyt pääsevätkö ne pikku putouksista hyppimällä ylöspäin niinkuin taimenet koskessa.
Minulla on ollut kaikkein paras paikallisopas ja olenkin päässyt eksymättä suoraan kaupungin mielenkiintoisimpiin paikkoihin. On kierretty eri kaupunginosia, katuja ja kauppakatuja. Kauppoja on niin valtavasti ettei pieni ihmismieli ymmärrä mihin se kaikki tavara menee. Sen se jo ymmärtää että kaikki tulee rahtilaivoilla ja useimmiten Kiinasta. Viime viikolla Little India -kaupunginosan kadut oli valaistu ja koristeltu samoin kuin siellä liikkuvat hindut. Viikko huipentui hindujen tärkeimpään juhlaan deepavaliin. Deepavali on valon juhla ja sitä vietetään perheen kanssa kotosalla riemuiten ja pukeutuen parhaimpiin. Oli kukkaseppeleitä ja hennatatuointeja, uusia paitoja, housuja ja koruja. Torstai-iltana nähtiin ilotulitus parvekkeelta, joskin näytti etteivät raketit nouse edes puoleenväliin viereisiä kerrostaloja.
Deepavali vaikutti meidän seuraavan päivän toimiin arvaamattomasti. Oltiin kummin ja kummitytön kanssa menossa Malesiaan ratsastamaan ja siinä vaiheessa kun jonotettiin bussia Singaporen tullin jälkeen huomattiin että joku muukin on menossa Malesiaan. Jonotettiin bussia, jonotettiin bussissa, jonotettin Malesian rajalla ja jonotettiin moottoritiellä taksissa. Mennessä käytettiin rajan ylitykseen kolme tuntia, kun palatessa päästiin läpi vajaassa tunnissa. Ratsun selässä jonotukset ja jumitukset unohtuivat ja ryhti parani pikkuhiljaa. Ei ehkä aivan ensimmäisellä tunnilla, mutta jo seuraavilla, kun päästiin ravaamaan ja laukkaamaan palmujen vilistessä sivuilla ja minun puristaessa ohjaksia. Maastopolut puikkelehtivat palmuviljelmän seassa ja apinat tervehtivät meitä kirkuen ja joku uros äkäisemmin reviiriään puolustaen. Maastopolut olivat osaltaan pikku teitä, joita pitkin paikalliset kulkivat ja poimivat palmunhedelmiä biopolttoaineen valmistusta varten.
Apinoita oon menossa seuraavaksikin katsomaan tai oikeastaan eläinkunnan viisaimpia turkispukuisia neliraajaisia eli Borneon orang utangeja. Nähdään sademetsässä ystävät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti